fbpx

Mihin tarkoitukseen ja kenelle mesolangat sopivat?

Yksi merkittävimmistä ja näkyvimmistä kasvojen ja kaulan alueen ikääntymismuutoksista on kasvojen ja leukalinjan valahtaminen, joka muuttaa ulkonäköä yksittäisiä juonteita enemmän. Aikaisemmin ainoa vaihtoehto korjata näitä ikääntymismuutoksia olivat kirurgiset toimenpiteet pitkine toipumisaikoineen. Mesolankojen avulla voidaan lankatyypistä riippuen saavuttaa ei-kirurginen kasvojen kohotus, ja varsinkin yhdistettynä muihin anti-age -hoitoihin, siirtää myöhemmäksi tai poistaa kokonaan tarve kirurgiseen toimenpiteeseen.

Mesolangoilla voidaan hoitaa monia eri ongelmakohtia erityisesti alakasvojen ja kaulan alueella. Kasvojen iholla mesolankoja voidaan käyttää kasvojen ”V” -linjan palautukseen sekä nasolabiaalipoimujen ja ns. hamsteripussien häivyttämiseen. Kaulalla mesolangat auttavat kiinteyttämään leuan alla olevaa löysää ihoa. Mesolangat aikaansaavat välittömän ihoa kiinteyttävän vaikutuksen, mutta paras tulos on nähtävissä noin 3-6 kuukauden kuluttua.

Mesolankoja voidaan tehdä periaatteessa kaikille täysi-ikäisille, mutta optimaalisin ikä suorille ja kierrelangoille on 30 ikävuodesta ylöspäin ja piirteitä voimakkaammin kohottaville cog- eli väkäslangoille 35 vuodesta ylöspäin. Ennen mesolankahoitoon tuloa voit varmistaa hoidon sopivuuden itsellesi olemalla yhteydessä hoidon tekijään. Mesolankahoidon vasta-aiheet löytyvät täältä.

Ennen hoitoon tuloa sinun tulisi välttää kalaöljyjä ja verta ohentavia lääkkeitä, kuten tulehduskipulääkkeitä noin kaksi viikkoa ennen hoitoa. Parasetamolia sisältävien kipulääkkeiden kuten mm. Panadolin käyttö ei haittaa, koska ne eivät ohenna verta.

Mesolankojen vaikutusmekanismi

Mesolankojen pitkäkestoinen vaikutus perustuu dermiksen fibroblastisolujen stimulointiin ja uuden kollageenin ja elastiinisäikeiden syntymiseen. Langat saavat aikaan myös verenkierron paranemista hoidetulla alueella, jolloin kudoksen hapen ja ravinteiden saanti paranee.

Kierteisten mesolankojen vaikutusaika on  n. 9 kk, ja ihon kiinteytyminen jatkuu edelleen 12-18 kk ajan. Cog -lankojen ihoa kohottava vaikutus kestää noin vuoden ajan, ja ihoa kiinteyttävä vaikutus jatkuu jonkin verran kierrelankoja pidempään.

Kierrelangat asetetaan neulan avulla ihoon verkkomaisesti eri suuntiin, ja niiden vaikutus perustuu juurikin ns. tukiverkon luomiseen. Cog -langoilla puolestaan saadaan ihoon heti hienoista liftausta, kun langoissa olevat väkäset nostavat ihoa. Molemmissa lankamuodoissa paras (ihoa napakoittava) tulos saadaan kuitenkin vasta ajan kanssa, kun ihon oma kollageeni- ja elastiinisynteesi aktivoituu kuukausien kuluessa.

Toinen ihon kollageeni- ja elastiinisäikeiden muodostumista stimuloiva ja ihoa tehokkaasti napakoittava hoito on mikroneulaushoito. Mikroneulaus sopii esim. juonteiden, auringon vahingoittaman ihon ja arpien hoitoon. Tämä hoitomuoto tuo parhaat tulokset sarjahoitona.

Lue lisää mikroneulauksesta: mikroneulaus – tutkitusti tehokas hoito moneen iho-ongelmaan ja mikroneulaus kotona: yksityiskohtaiset ohjeet ja seerumisuositukset

Mitä mesolankahoidossa tapahtuu?

Ennen hoitoa iho voidaan puuduttaa iholle levitettävän puudutevoiteen avulla. Voide saa vaikuttaa noin 30-45 min ajan, jonka jälkeen iho vielä puhdistetaan ja desinfioidaan. Iholle voidaan tässä vaiheessa piirtää kynällä lankojen suunnat.

Hoidossa ihoon injektoidaan neulan avulla polydioksanonista (PDO) valmistettuja steriilejä, ohuita lankoja. Kierteiset langat laitetaan ihoon neulan avulla, ja pieniä väkäsiä sisältävät Cog -langat asetaan ihon alle kanyylin avulla. Hoitolassani minulla on käytössä näiden kahden lankamuodon lisäksi ns. cogging screw -lankoja, jotka ovat varsinaisia cog -lankoja ohuempia väkäsellisiä kierrelankoja. Niiden teho sijoittuu kierre- ja väkäslankojen välimaastoon, ja käytänkin niitä usein kierrelankojen kanssa tuomaan ihoon pientä liftausta.

Langat sulavat ihoon kuukausien kuluessa jälkiä jättämättä. Kun neula tai kanyyli vedetään ihosta pois, jää lanka ihon sisään.

Neuloja ja siten myös lankoja on eri paksuisia ja pituisia, ja niitä voidaan käyttää ihon eri osissa mm. ihon paksuudesta ja hoidettavan iästä riippuen. Iäkkäämmillä ja paksuihoisemmilla asiakkailla käytetään yleisesti paksumpia lankoja, jotta lankojen aikaansaama kollageeni-ja elastiinisäikeiden stimulointi ja ihoa napakoittava vaikutus voidaan maksimoida.

Hoidon lopuksi iho vielä puhdistetaan, ja iholla voidaan myös pitää kylmäpakkausta turvotusta ja mustelmia ehkäisemään. Hoidon jälkeen saat jatkohoito-ohjeet mukaasi.

 

 

Mesolankahoidon jälkeen huomioitavaa

Mesolankahoidon jälkeen on syytä varautua hoidetun aleen mustelmiin ja turvotukseen, erityisesti paksumpia neuloja käytettäessä ja jos ihosi on kovin mustelmaherkkä. Aluksi iho tuntuu yleensä kiristävältä ja aristavalta. Kasvojen ääriliikkeitä ja ilmeilyä kannattaa välttää ensimmäisen viikon ajan, jotta langat eivät liikkuisi paikaltaan heikentäen lopputulosta.

Vältä hoidon jälkeen myös rasittavaa liikuntaa, saunomista ja auringon ottoa. Heti hoidon jälkeen ihoa ei tulisi kosketella, eikä iholle tulisi laittaa meikkiä infektioriskin vuoksi

Kannattaa myös huomioida, ettei tulehduskipulääkkeitä kannata syödä muutamaan viikkoon hoidon jälkeen. Hoidossa tehdään ihoon ns. steriili infektio, jolloin ihon oma korjausprosessi ja ihon kiinteytyminen aktivoituvat. Tulehduskipulääkkeiden käyttö vähentää tätä luonnollista korjausprosessia, ja heikentää siten haluttua hoitotulosta.

Kysymyksiä ja vastauksia mesolankahoitoihin liittyen

Onko hoito varmasti turvallista?  Käytössäni on laadukkaita korealaisia CE ja ISO -sertifioituja mesolankoja. Langat on valmistettu korkeiden laatustandardien mukaisesti ja ne on pakattu steriilisti. Polydiosanonia on käytetty useiden vuosikymmenien ajan lääketieteessä ihohaavojen sulkemiseen.

Aasiassa mesolankahoitoja on tehty jo useita vuosia hyvin tuloksin, ja menetelmä on yleistymässä sillä saatujen hyvien hoitotulosten vuoksi myös länsimaissa. Hoidon tekijän tulisi aina olla asiankuuluvat koulutukset käynyt terveydenhuollon ammattilainen. Ammatinharjoittajan oikeudet voit varmistaa JulkiTerhikistä.

Näkyvätkö langat ulospäin? Lankoja ei voi silmin nähdä, sillä ne injektoidaan ihon subkutikseen, ja ne on valmistettu niin ohuesta langasta, etteivät ne näy iholta. Osalla ihmisistä iho on hyvin ohutta tietyillä alueilla, kuten otsan ja ohimon alueella. Näille alueille lankojen laittoa kannattaa harkita tarkasti. Itse en tee hoitolassa tällä hetkellä lainkaan yläkasvojen alueen hoitoja, sillä tälle alueelle sopivat mielestäni paremmin muut ihoa stimuloivat ja elvyttävät hoitomuodot.

Miten monta lankaa tarvitaan yli 40 -vuotiaan kasvojen kohotukseen? Lankojen tarvittavaa kokonaismäärää on vaikea arvioida asiakasta näkemättä, koska lankojen lukumäärä ja tyyppi riippuvat sekä ihon paksuudesta että tarvittavan kohotuksen määrästä. Voidaan kuitenkin sanoa, että suoria ja kierrelankoja tarvitaan useita kymmeniä hyvän lopputuloksen saamiseksi. Väkäslankoja sen sijaan voidaan laittaa vähemmän, yleensä noin 3-4 kpl/puoli eli yhteensä 6-8 kpl.

Cog -lankojen lisäksi ihoa kannattaa usein tukea kierrelangoilla eri suunnista, jolloin saatu lopputulos edelleen paranee. Lisäksi kannattaa muistaa, että kerralla ei välttämättä päästä haluttuun lopputulokseen, varsinkin jos ihossa on jo selkeämpiä ikääntymismuutoksia. Tällöin suosittelen yleensä yhtä tai kahta uusintakäyntiä muutamien kuukausien aikana.

Kaulan alueen ihon kiinteytys mesolangoilla yksi yleisimmistä mutta samalla haastavimmista mesolangoilla tehtävistä hoitomuodoista. Samoin kuin kasvoissa, myös kaulan alueen kiinteytys vaatii usein muutamia käyntejä sekä useita kymmeniä lankoja, varsinkin jos ikääntymismuutokset ovat selkeitä. Maltti on siis valttia, mutta hyvällä suunnitelulla ja oikeilla lankavalinnoilla saadaan toivottu tulos.

Lue lisää: Ongelmana veltostunut kaulan iho? 6 tehokasta keinoa kaulan ihon kiinteyttämiseen

Voivatko langat tulla ulos ihosta? Tämä on epätodennäköistä mutta mahdollista suorien ja kierrelankojen kohdalla riippuen siitä, onko lanka saatu laitettua aivan ihon sisään. Langan ulostulo ei kuitenkaan ole vaarallista – langan pää yleensä tuntuu tällöin kovana, ja kohtaan voi muodostua punainen finnimäinen kohta. Tällaisessa tapauksessa ota yhteys hoidon tekijään, joka neuvoo miten sinun tulisi tilanteessa toimia.

Jos sinulle tulee mieleen jokin muu mieltäsi askarruttava kysymys mesolankahoitoihin liittyen, voit ottaa yhteyden minuun (yhteystiedot löytyvät kotisivuiltani ”yhteystiedot” -osiosta).

Muistathan, että mesolankahoitoja voidaan yhdistää muihin hoitoihin, ja yleisesti mesolankahoidolla voidaan parantaa minkä tahansa muun kiinteyttävän toimenpiteen tuloksia. Esimerkiksi täyteainehoidot sopivat hyvin annettaviksi yhdessä mesolankahoidon kanssa.

Lisätietoa täyteainehoidoista:

Mitä täyteainehoidoissa tehdään ja kenelle nämä hoidot sopivat?

Täyteaineisiin liittyvät uskomukset vs. todellisuus – täyteainehoitajan näkemys

Vinkkejä anti-age -ihonhoitoon:

Ikääntyvän ihon hoito: TOP4 tärkeimmät anti-age -ihonhoitotuotteet [ja kuinka käytät niitä oikein]

Mesolankojen hinnasto löytyy täältä.

Tervetuloa mesolankahoitoon 🙂

 T. Rita